Kotisivuklinikka.fi » Valmiit hakusanatutkimukset » Hintahaut » Verkkosivujen ja verkkokauppojen tekijät

Verkkosivujen ja verkkokauppojen tekijät – hintahaut Suomessa

Tälle sivulle on koottu yritysluokkaan “Verkkosivujen ja verkkokauppojen tekijät” liittyviä Suomessa tehtäviä hintahakuja. Aineisto näyttää, millaisilla hakusanoilla tämän alan tuotteiden, palveluiden ja kustannusten tietoja etsitään.

Taulukon aiheita ovat esimerkiksi “Verkkosivut”, “WordPress-verkkosivut”, “Verkkokaupat” ja “Verkkosivujen ylläpito”. Hakusanat on ryhmitelty alla aiheiden ja hakutarkoitusten mukaan.

Hakusana Arvio hakukertojen keskimääräisestä suuruusluokasta kuukaudessa (Suuruusluokka-arvio perustuu Googlen työkalujen tarjoamiin tietoihin.)
Hakumäärä "hinta"-sanan kanssa (esimerkiksi “verkkosivujen suunnittelu hinta”) Hakumäärä ilman "hinta"-sanaa (esimerkiksi “verkkosivujen suunnittelu”)
Kertoo konkreettisesta tarpeesta vertailla vaihtoehtoja ja hyvin usein aikeesta tehdä hankinta lähitulevaisuudessa.
Kertoo yleisestä mielenkiinnosta aiheeseen.
Koska aiheesta tehdään myös erillisiä hintahakuja, voidaan olettaa, että myös tähän perushakuun liittyy monilla selkeä taka-ajatus ostamisesta.
   
   

Verkkosivut

   
verkkosivut hinta70480
verkkosivujen hinta70480
verkkosivu hinta210
verkkosivut hinnasto10480
kotisivu hinta170260
kotisivut hinta170720
kotisivut hinnat170720
kotisivut hinnasto10720
kotisivujen hinta50720
nettisivujen hinta260720
nettisivun hinta260140
nettisivu hinta260140
nettisivut hinta260720
verkkosivujen suunnittelu hinta10110
kotisivujen hintalaskuri50720
   
verkkosivujen tekeminen hinta1030
kotisivujen tekeminen hinta10170
nettisivujen tekeminen hinta1070
nettisivujen teko hinta110390
kotisivujen teko hinta3050
kotisivujen luomisen hinta10
   
verkkosivut yritykselle hinta50720
kotisivut yritykselle hinta701000
yritykselle kotisivut hinta701000
yrityksen kotisivut hinta1090
yrityksen nettisivut hinta1040
yritykselle nettisivut hinta50590
nettisivut yritykselle hinta50590
pienyrittäjän kotisivut hinta10140
   
kustannustehokkaat verkkosivut
   
verkkosivu uudistus hinta2090
   
   

WordPress-verkkosivut

   
wordpress-sivuston hinta1020
wordpress-kotisivujen hinta720
wordpress sivut hinta20110
wordpress hinta906600
wordpress verkkosivut hinta10210
wordpess verkkosivut hinta
wordpress sivuston hinta1020
wordpress kotisivut hinta140720
wordpress kotisivujen hinta720
wordpress nettisivut hinta1070
   
   

Verkkokaupat

   
verkkokauppa hinta70368000
verkkokaupan hinta70368000
verkkokauppa yritykselle hinta10110
woocommerce verkkokauppa hinta20170
   
   

Verkkosivujen ylläpito

   
verkkosivujen ylläpito hinta1040
kotisivujen ylläpito hinta5030
nettisivujen ylläpito hinta2020
   

Haluatko tietää, miten asiakkaasi yrittävät löytää sinut?

Kun tiedät, millä hakusanoilla ja kysymyksillä tuotteitasi tai palveluitasi etsitään, osaat kirjoittaa oikeanlaista sisältöä, jolla on mahdollisuudet näkyä Googlessa ja ChatGPT:n kaltaisissa tekoälypalveluissa.

Jokainen netissä esitetty kysely on sinun mahdollisuutesi loistaa.

Kohdennettu, todelliseen kysyntään perustuva sisältö parantaa viestisi osuvuutta ja ratkaisee asiakkaiden oikeat ongelmat.

Selvitän puolestasi, mitä hakusanoja ja kysymyksiä potentiaaliset asiakkaasi todella kirjoittavat hakukoneisiin. Tätä kutsutaan avainsana- ja hakusanatutkimukseksi. Teen hakusanatutkimuksia niin aloitteleville yksin- ja pienyrittäjille kuin vakiintuneille isommille organisaatioille.

Selvitä, mitä asiakkaasi etsivät.
Lue lisää hakusanatutkimuksesta >>