Kotisivuklinikka.fi » Valmiit hakusanatutkimukset » Hintahaut » Lemmikkieläinliikkeet ja kasvattajat

Lemmikkieläinliikkeet ja kasvattajat – hintahaut Suomessa

Tälle sivulle on koottu yritysluokkaan “Lemmikkieläinliikkeet ja kasvattajat” liittyviä Suomessa tehtäviä hintahakuja. Aineisto näyttää, millaisilla hakusanoilla tämän alan tuotteiden, palveluiden ja kustannusten tietoja etsitään.

Taulukon aiheita ovat esimerkiksi “Koirat ja koiranpennut”, “Kissat” ja “Pieneläimet ja muut lemmikit”. Hakusanat on ryhmitelty alla aiheiden ja hakutarkoitusten mukaan.

Hakusana Arvio hakukertojen keskimääräisestä suuruusluokasta kuukaudessa (Suuruusluokka-arvio perustuu Googlen työkalujen tarjoamiin tietoihin.)
Hakumäärä "hinta"-sanan kanssa (esimerkiksi “volpino italiano hinta”) Hakumäärä ilman "hinta"-sanaa (esimerkiksi “volpino italiano”)
Kertoo konkreettisesta tarpeesta vertailla vaihtoehtoja ja hyvin usein aikeesta tehdä hankinta lähitulevaisuudessa.
Kertoo yleisestä mielenkiinnosta aiheeseen.
Koska aiheesta tehdään myös erillisiä hintahakuja, voidaan olettaa, että myös tähän perushakuun liittyy monilla selkeä taka-ajatus ostamisesta.
   
   

Koirat ja koiranpennut

   
koiran hinta21090500
   
maltipoo hinta4808100
volpino italiano hinta40720
kangalinkoira hinta59018100
saksanpaimenkoira hinta32012100
kultainennoutaja hinta4809900
labradorinnoutaja hinta32014800
labradoodle hinta5909900
australian labradoodle hinta3906600
novascotiannoutaja hinta2608100
lagotto pennun hinta210590
pomeranian hinta17012100
mäyräkoira hinta3209900
chihuahua hinta3209900
   
samojedi pentu hinta320590
cockerspanieli pentu hinta2602400
englanninspringerspanieli pentu hinta210480
kultainennoutaja pentu hinta2603600
chow chow pentu hinta260260
   
   

Kissat

   
kissa hinta26049500
kissan hinta26049500
sfinx kissa hinta320390
maine coon hinta160018100
maine coon pentuja hinta30480
bengali hinta3204400
ragdoll hinta7209900
venäjänsininen hinta2601600
   
   

Pieneläimet ja muut lemmikit

   
marsu hinta5908100
minipossu hinta2601300
chinchilla hinta3906600
hamsteri hinta7206600
papukaija hinta3205400
alpakka hinta4805400
   

Haluatko tietää, miten asiakkaasi yrittävät löytää sinut?

Kun tiedät, millä hakusanoilla ja kysymyksillä tuotteitasi tai palveluitasi etsitään, osaat kirjoittaa oikeanlaista sisältöä, jolla on mahdollisuudet näkyä Googlessa ja ChatGPT:n kaltaisissa tekoälypalveluissa.

Jokainen netissä esitetty kysely on sinun mahdollisuutesi loistaa.

Kohdennettu, todelliseen kysyntään perustuva sisältö parantaa viestisi osuvuutta ja ratkaisee asiakkaiden oikeat ongelmat.

Selvitän puolestasi, mitä hakusanoja ja kysymyksiä potentiaaliset asiakkaasi todella kirjoittavat hakukoneisiin. Tätä kutsutaan avainsana- ja hakusanatutkimukseksi. Teen hakusanatutkimuksia niin aloitteleville yksin- ja pienyrittäjille kuin vakiintuneille isommille organisaatioille.

Selvitä, mitä asiakkaasi etsivät.
Lue lisää hakusanatutkimuksesta >>