Kotisivuklinikka.fi » Valmiit hakusanatutkimukset » Hintahaut » Digimarkkinointi- ja SEO-toimistot

Digimarkkinointi- ja SEO-toimistot – hintahaut Suomessa

Tälle sivulle on koottu yritysluokkaan “Digimarkkinointi- ja SEO-toimistot” liittyviä Suomessa tehtäviä hintahakuja. Aineisto näyttää, millaisilla hakusanoilla tämän alan tuotteiden, palveluiden ja kustannusten tietoja etsitään.

Taulukon aiheita ovat esimerkiksi “Digimarkkinointi”, “Asiakashankinta”, “Hakusanatutkimus” ja “Google Ads ja hakusanamainonta”. Hakusanat on ryhmitelty alla aiheiden ja hakutarkoitusten mukaan.

Hakusana Arvio hakukertojen keskimääräisestä suuruusluokasta kuukaudessa (Suuruusluokka-arvio perustuu Googlen työkalujen tarjoamiin tietoihin.)
Hakumäärä "hinta"-sanan kanssa (esimerkiksi “google hakusanatutkimus hinta”) Hakumäärä ilman "hinta"-sanaa (esimerkiksi “google hakusanatutkimus”)
Kertoo konkreettisesta tarpeesta vertailla vaihtoehtoja ja hyvin usein aikeesta tehdä hankinta lähitulevaisuudessa.
Kertoo yleisestä mielenkiinnosta aiheeseen.
Koska aiheesta tehdään myös erillisiä hintahakuja, voidaan olettaa, että myös tähän perushakuun liittyy monilla selkeä taka-ajatus ostamisesta.
   
   

Digimarkkinointi

   
digimarkkinointi hinta40880
digimarkkinointi hinnasto10880
digitaalinen markkinointi kustannukset10390
   
   

Asiakashankinta

   
asiakashankinta hinta10170
asiakashankinnan kustannukset170
asiakashankintahinta10170
   
   

Hakusanatutkimus

   
hakusanatutkimus hinta90
hakusanatutkimuksen hinta90
google hakusanatutkimus hinta10
google hakusanatutkimus palvelu hinta
avainsanatutkimus hinta30170
avainsanatutkimuksen hinta170
avainsana analyysin hinta50
   
   

Google Ads ja hakusanamainonta

   
hakusanamainonta hinta10170
google hakusanamainonta hinta1090
google ads mainonta hinta170
google ads hinta7012100
google adwords hinta1012100
hakukonemainonta hinta1050
   
   

Hakukoneoptimointi (SEO)

   
hakukoneoptimointi hinta2101300
hakukoneoptimointi hinnat2101300
hakukoneoptimoinnin hinta2101300
hakukoneoptimointihinta1300
seo hinta2012100
hakukoneoptimointi hinnasto101300
google hakukoneoptimointi hinta30170
verkkokaupan hakukoneoptimointi hinta140
hakukoneoptimoinnin hinta pienelle yritykselle
   
google-optimointi hinta20170
google optimointi hinta20170
google-näkyvyys hinta20110
google näkyvyys hinta20110
   
seo optimointi hinta20320
hakukone optimointi hinta2101300
seo palvelu hinta20
hakukoneoptimointi palvelu hinta70
   
   

Google-mainonta

   
google-mainonta hinta110480
google mainonta hinta110480
google mainonta hinnat110480
google-mainonta hinnasto30480
google mainonta hinnasto30480
google mainonnan hinta40480
google mainos hinta4070
google mainokset hinta1070
google mainostaminen hinta1090
google markkinointi hinta10140
   
   

Instagram-mainonta ja -markkinointi

   
instagram markkinointi hinta20110
instagram mainonnan hinta90110
instagram mainos hinta9090
instagram mainoksen hinta2090
instagram yhteistyö hinta2010
   
   

Sosiaalisen median mainonta

   
somemarkkinointi hinta40480
some markkinointi hinta30480
facebook markkinointi hinta20110
linkedin mainonta hinta20110
   
   

Display-mainonta

   
display mainonta hinta10170
google display mainonta hinta1070
   
   

Sisällöntuotanto ja sisältömarkkinointi

   
sisältömarkkinointi hinta10320
sisällöntuotannon hinta40260
sisällöntuotanto hinta40260
sisälläntuotanto hinta
sisällöntuotanto hinnasto10260
some sisällöntuotanto hinta2020
   
   

Sekalaista

   
buukkaus hinta20170
mainosten hinnat20590
hakukonemarkkinointi hinta10110
   

Haluatko tietää, miten asiakkaasi yrittävät löytää sinut?

Kun tiedät, millä hakusanoilla ja kysymyksillä tuotteitasi tai palveluitasi etsitään, osaat kirjoittaa oikeanlaista sisältöä, jolla on mahdollisuudet näkyä Googlessa ja ChatGPT:n kaltaisissa tekoälypalveluissa.

Jokainen netissä esitetty kysely on sinun mahdollisuutesi loistaa.

Kohdennettu, todelliseen kysyntään perustuva sisältö parantaa viestisi osuvuutta ja ratkaisee asiakkaiden oikeat ongelmat.

Selvitän puolestasi, mitä hakusanoja ja kysymyksiä potentiaaliset asiakkaasi todella kirjoittavat hakukoneisiin. Tätä kutsutaan avainsana- ja hakusanatutkimukseksi. Teen hakusanatutkimuksia niin aloitteleville yksin- ja pienyrittäjille kuin vakiintuneille isommille organisaatioille.

Selvitä, mitä asiakkaasi etsivät.
Lue lisää hakusanatutkimuksesta >>